tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lisää tossuttelua

Vähän haikea olo. Nukutin juuri pienokaisemme omaan sänkyynsä pitkästä aikaa. Kun meillä sairastettiin kiipesi tyttö meidän väliin nukkumaan pinnasängystään ja jotenkin se omaan sänkyyn takaisin siirtäminen on jäänyt. Pikku tuhisija on niin söpö ja suloinen siinä ihan kyljessä kiinni nukkuessaan. Tila vain kävi ahtaaksi. Varsinkin kun keskimmäinen nukkuja herätteli meitä tuon tuosta topakoilla potkuilla. Pienen suostuttelun jälkeen uni tuli omaan sänkyyn. Katsotaan nyt mihin aikaan sieltä kiivetään meidän väliin nukkumaan :)

Vauvojen ja lasten töppösiä on sitten kiva tehdä. Ne valmistuvat nopeasti ja ovat NIIN söpöjä. Nämä pinkit huopatossukat on neulottu omalla ohjeella Novitan huopasesta ja huovutettu pesukoneessa. Idean niihin sain täältä. Varret tein Novitan Nalle Aloe Vera langasta. Ovat olleet meillä kovassa käytössä koko talven.



Nämä tossut tein samalla ohjeella, mutta pienempinä, ilman vartta ja lanka Pirtin Kehräämön.



Nämä pikkuruiset tossut neuloin jonkun vanhan Suuren Käsityölehden ohjeella. Lisään lehden numeron tänne, jos/kun löydän vielä ohjeen.



Näiden tossujen ohje taisi olla samaisesta lehdestä. Neuloin nämä työkaverin tyttövauvalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥