lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kesän ekat T-paidat

Minusta on tullut aika ronkeli lasten kuosien suhteen, mutta nämä kankaat nähtyäni tiesin, että meille oli jotain näistä tehtävä. Kuopukselle ompelin Ottobren 3/2012 Tooth Troll kaavalla T-paidan Liandlon jalkapallotrikoosta. Ihana kangas pikkupojille (ja tottakai tytöillekin). Harmikseni huomasin, että kutistuspesun jälkeen kangas alkoi vetää vähän kieroon ja leikkasin paidan hieman vinoon langansuuntaan, että sain pallot suoraan. Tämä trikoo on mukavan pehmoista, mutta ei niin napakkaa, kuin olisin toivonut. Tilasin sen Lasten Taikamaasta. Turkoosit resorit tuntuivat ihan päivän selviltä tähän paitaan. Itse olen tehnyt jonkin aikaa resorikantit kolminkertaisena ja vaikka ompelenkin ne tavallisella kaksoisneulalla ovat kestäneet hyvin ja rispaantumatta.

Esikoinen sai T-paidan pandatrikoosta samaisen lehden Hoops kaavalla. Tässä kankaassa kaikki vain on jotenkin niin kohdallaan ja lisäksi trikoo on todella pehmeää ja laadukasta. Valitsin paitaan limen vihreät resorit, kun samaa väriä löytyy pandojen ilmapalloistakin. Kangas on tilattu Viljamin puodista.

Ja huomatkaas upouudet hienot merkkilappuni! Kiitos tästä aikaansaannoksesta kuuluu Handmade Hippu blogille, jonka loistavasta vinkistä tein itse pitkään haluamani tuotelappuset. Tarvittiin vain satiininauhaa, merkkien tulostus silitettävälle arkille ja silitys satiininauhaan. Kuinka kätevää! Lämpimiä ilmoja odotellessa :)




 

6 kommenttia:

  1. Kivoja t-paitoja oot ommellut! Mulla on käynyt Liandlon trikoiden kanssa samalla tavalla, että pesun jälkeen ne on alkanut vetää kieroon :( Muuten ne on ollut kyllä laadukkaita! Mistäköhän sitä sais ite ispiraation ja ommella surauttais jo leikattujen t-paitojen kasan valmiiksi!? Aivan ihana pipo muuten tuossa edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Kiva kun kävit ja jätit viestiä. Toivottavasti kevätaurinko sais aikaan vähän lisäenergiaa t-paita surautteluun :)

      Poista
  2. Panda-paita on ihana! Ja turkoosi oli loistava valinta tuohon jalkapallopaitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jännä, miten joskus joku väri vaan tulee, kuin "apteekin hyllyltä", eikä muita vaihtoehtoja edes harkitse :)

      Poista
  3. Ihanat paidat! Kesää odotellessa :)
    Samalla tavalla täälläkin kanttaillaan ja hyvin kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mieli! Lämpimiä kevät päiviä teille kesän odottelua nopeuttamaan :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥