sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Synttärilahja

Vuoden alussa neuloin meidän prinsessalle täsmälleen samanlaiset säärystimet. Nämä säärystimet menivät kuitenkin lahjaksi toiselle prinsessalle, jonka 6-vuotissynttäreitä pääsimme tänään juhlimaan. Lankana on edelleen ihanasti kimalteleva Novitan Säde. Nauha on vähän erilaista. Tällä kertaa hain sen Näsilinnankadun Nappipuodista.

Säärystimien lisäksi lahjapakettiin lähti huivi, jonka ompelin Eurokankaan ohuesta pallokankaasta. Huivi on kolmion muotoinen ja koska kangas venyy vinoon langansuuntaan tosi reilusti sai päärmeet ommella kieli keskellä suuta. Mustan pampulanauhan tilasin Hanhelista. Sen ompelin käsin kiinni huivin alareunaan. Lisäksi esikoisemme askarteli vielä rannekorun lahjapakettiin ja teki itselleen tuon, jossa on keltaisia helmiä. Aika ihanat korut tuli.

EDIT: Ohje säärystimiin löytyy ilmaiseksi ihastuttavasta Tiny Owl Knits blogista ja malli on Some Cloudy Day. Tosin tein ohjeesta hieman poiketen, eli tuon "reikäkerroksen" välissä tein aina neljä välikerrosta ja taas uuden reikäkerroksen. Ohjeessa neulotaan neljä välikerrosta, sitten reikäkerros, yksi välikerros ja sitten vielä toinen reikäkerros. Ohje on englanninkielinen, mutta hyvin simppeli. Jos englanninkieliset neuletermit eivät ole tuttuja, niin tästä linkistä löytyy hyvä englanti-suomi neulesanasto. Säärystimet on neulottu kaksinkertaisella langalla nelosen puikoilla.







24 kommenttia:

  1. Voi kertakaikkiaan kuinka kauniit säärystimet! Tuo huivi on myös suloinen ja korut <3 onnellinen joka tuon lämmöllä tehdyn lahjan saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna <3 Toivottavasti sankari piti lahjastaan. Lämmöllä on ainakin tehty :)

      Poista
  2. Huikean kauniit säärystimet! Huivi on myös älyttömän nätti! Meidänkin neiti tykkää askarrella erilaisia pikku lahjoja synttäripaketteihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vain pääse mihinkään siitä, että itsetehdyt lahjat tuntuvat parhaimmilta tehdä ja antaa. Lapsetkin tuntuvat jo omaksuneen saman mentaliteetin, kun tytär niin keskittyneenä ja ajatuksella valmisti lahjaansa <3 Kiitos Eerika!

      Poista
  3. Ihana koko paketti! <3 Oon etsiskellyt sellaista suht helppoa ohjetta säärystimiin, vaan vielä on hakusessa. Nuo tekemäsi ovat ihan täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira <3 Tämä malli on kaunis ja helppo. Suosittelen kokeilemaan. Lisäsin nyt tekstiin linkin ohjeeseen, kun unohdin sen laittaa.

      Poista
  4. NO onhan ollut suloinen paketti :) Ihanaa itsetehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Itsetehdyissä lahjoissa on vain sitä jotakin ja toivottavasti osasimme valita sankarin mielestä kivoja ja oikean värisiä juttuja :)

      Poista
  5. Ihanat, ihanat, aivan täydelliset säärystimet! <3 Oliko sulla jotain ohjetta noihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Manda <3 Lisäsin tuonne tekstiin linkin ohjeeseen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä mallia!

      Poista
  6. Maailman kauneimmat säärystimet! Huivikin täynnä voimaa ja herkkyyttä. Onko tuon huivin pampulat muuten pieni vai isokokoisia? Pieniä, eikö olekin? Etsin meinaan noin kuukausi sitten täältä meiltä päin pienikuvioista pampulanauhaa, nimenomaan mustaa ja eräässä erikoisliikkeessä sanottiin, ettei sitä ole olemassakaan kuin vain baby -väreissä... En ole ehtinyt aktiivisesti netistä sitten haeskella ja kankaankin tytär jo omi, mutta ehkä saan sen puhuttua vielä omaan käyttöön..... jos siis pikkupampulaa mustana on saatavilla :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Krista <3 Pampulanauha on juurikin sitä pientä baby-kokoista. Kivijalkakaupoista en täältä löytänyt tuota pientä mustana, joten turvauduin nettikauppaan. Hanhelista tätä nauhaa tilasin ja toimitus oli oikein nopea. Toivottavasti saat vielä omasi! :)

    VastaaPoista
  8. Sievät, suloiset, herttaiset <3! Ihailen teidän taitavien neulojien taitoja, saatte niin kauniita pintoja aikaiseksi. Pampulahuivinkin kelpuuttaisin itselleni :). Nyt minä kyllä varaan kuvauskurssin, vaikka monen sadan kilometrin päähän, kun nämä sun kuvat ovat taas niin ihania! Haluaisin osata ottaa sisällä kelvollisia kuvia, mutta en vaan onnistu näin syksy aikaan edes päivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi <3 Neulominen on niin terapeuttista puuhaa ja kuuluu perinteisesti syksyn viileneviin ja pimeneviin iltoihin :) Pampulahuivi olisi kyllä kiva itsellekin. Tilasin lilaa nauhaa tyttären huivia varten, mutta vielä on kangas hakusessa. Valon vähetessä haasteet valokuvauksessa kyllä kasvavat. Tuskailen samojen ongelmien kanssa pimeään aikaan minäkin. Joku valokuvauskurssi olisi kyllä huippu, jotta oppisi hyödyntämään tekniikkaa paremmin! :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3 Tästä paketista tuli kyllä varsinainen söpöstelyn huippu :)

      Poista
  10. Aivan mahdottoman kauniit säärystimet ja huivi. Sävyt jälleen niin ihastuttavat. Todella ihanan lahjan olette tehneet. Nimittäin nuo käsikorutkin ovat niin suloisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli <3 Huivin sävy oli jotenkin niin synttärisankarille sopiva. Säärystimet taas tein, että voivat samistella :) Koruista tuli minunkin mielestäni suloisia ja tytär niitä niin ihastuksissaan pujotteli :)

      Poista
  11. Oi nam. mäkin haluun tommosen huivin <3 Tuo muokkaamasi versio säärystimistä näyttää oikein somalta. Taitaa olla joka prinsessan unelmat nuo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näistä aika prinsessaiset tuli! :) Huivi olis kieltämättä kiva itsellekin. Kiitos Maija! :)

      Poista
  12. AIvan ihania! Niin herkullisia värejä ja tyttömäisiä sekä kauniita.

    VastaaPoista
  13. Voi ei miten ihanat ja kauniit <3 Olet älyttömän taitava! Jos kiinnostaa niin käy katsomassa oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Amanda <3 Kiitos kommentistasi ja kiva, että löysit tänne! Kävin kurkkimassa blogissasi ja olipa siellä kauniita kuvia ja tekemiäsi juttuja! Valoisaa kevättä sinulle:)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥