maanantai 14. elokuuta 2017

170 cm pitsineuletta

Tässä se nyt on, vihdoinkin valmiina. 170 cm pitsineuletta, 37 mallikertaa, noin 80 työtuntia, jokseenkin jumittunut niska-hartiaseutu ja ihana valmis huivi. Lankamaailman helppo pitsihuivi oli jäänyt aiemmin mieleeni ja kesän alussa Lankamaailmassa käydessäni päätin ostaa langat huivia varten. Ohje on tehty Hjertegarnin Wool Silkille, mutta minä halusin neuloa omani Arwetta Classicista. Tämä oli ensikosketukseni tuohon lankamerkkiin. Langan värikartassa on aivan ihanan täyteläisiä sävyjä ja minä valitsin huivia varten kauniin liilan värin. Huivi on menossa lahjaksi ja uskonpa, että väri on mieluinen myös huivin saajalle. Lanka on todella pehmoista merinovillaa ja oikein mukavaa neulottavaa. Tähän suorakulmion muotoiseen huiviin neuloin kaikki kolme ostamaani kerää. Liotuksen ja pingotuksen jälkeen huivilla on tosiaan mittaa 170 cm ja leveyttä noin 40 cm. Pitsineule koostuu 12 kerroksen mallikerrasta ja yhden mallikerran neulomiseen minulta kului noin puoli tuntia. Vaikka malli on helppo, niin takkusin alussa monta kertaa ja jouduin purkamaan vähän väliä. Olen surkea neulomaan pitsineuletta ilman totaalista keskittymistä ja minulta jääkin vähän väliä joku langankierto tekemättä. Lisäksi olen todella hidas neulomaan nurjaa, jota tässä huivissa riitti koko huivin nurja puoli. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen neulominen alkoi kuitenkin sujua paremmin ja loppu valmistuikin sitten aika sutjakkaasti. Löysin hyvän taktiikan, minkä avuilla pysyin paremmin laskuissa mukana ja kaikki langankierrot tuli tehtyä. Ehkä tulin tämän huivin avulla astetta paremmaksi pitsineuleen neulojaksi. Toivotaan, että seuraavaa pitsineuletta aloitellessa olisi tästä jotain jäänyt selkäytimeen. Kuvauskeikalle lähdettiin oikein pyörillä Pyhäjärven rantaan, mutta en saanut siinä ilta-auringon valossa värejä millään toistumaan oikein. Huivi on kylmän sävyinen ja ilta-aurinko taas lämpimän keltainen. Ensimmäinen kuva on rannassa napattu ja loput kuvat räpsin kotipihan tutussa valossa. Niissä huivin väri toistuu oikean sävyisenä. Tässä on kuulkaas ensimmäinen joululahja valmiina paketoitavaksi. Täytyy oikein taputtaa itseään totaalisen jumissa olevalle olkapäälle ja onnitella hienosta suorituksesta. Kerrankin olen ajoissa! (Loput lahjat teen/hankin sitten luultavasti hikihatussa viime tipassa...) Seuraavaksi voisikin sitten vaikka ommella jotain. Minulla onkin jo jotain pientä työn alla. Taidetaan nähdä niiden merkeissä sitten seuraavaksi. Heippa!




10 kommenttia:

  1. Siinä on kyllä 170 cm hengästyttävän kaunista neuletta!! Aivan ihana, kuinka sinä maltat tästä luopua :). Onnekas se, joka huivin joulupaketista aukaisee. Ja peukku sille, että olet näin ajoissa lahjavalmisteluissa, jee! Kiva kuulla, että löysit tässä projektissa apuja seuraavia pitsisiä projekteja varten, ehkä näemme täällä niitä lisää :). Minun täytyykin käydä katsomassa, millaisia ohjeita tuolta Lankamaailman sivuilta oikeen löytyykään, en muista olenko ikinä niitä katsonut.

    Kivaa viikkoa teille, innokkaana odottelen mikä ompeluprojekti siellä on tuloillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3 Kun on neuloessa asennoitunut siihen, että huivi lähtee eteenpäin, niin ihan hyvillä mielin minä tästä luovun. Itselleni en kuitenkaan ihan heti ala samanlaista neulomaan :) Vieläkin kun on hartiat jumissa tästä urakasta. Kannattaa käydä vilkaisemassa Lankamaailman ohjeet. Siellä löytyy monia kivoja ohjeita. Kiireinen viikko on takana, mutta viikonloppu jo onneksi häämöttää. Oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Aivan mielettömän ihana huivi! Tosi kaunis pitsikuvio. :) Täällä on ensimmäinen joululahja vähän vaiheessa vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet sitten hyvissä ajoin liikkeellä :) Toivottavasti saisin useamman lahjan valmiiksi hyvissä ajoin, ettei paniikki iske joulun alla. Kiitos sinulle Raisa P <3

      Poista
  3. Siellähän ollaan hyvissä ajoin liikkeellä joululahjojen suhteen 😊 Kaunis huivi kääriytyy pakettiin, niin nätti sävykin siinä 👌 Ihana kun jaksat tehdä noin suuritöisiäkin lahjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika <3 Tämä oli kyllä suhteellisen isotöinen lahjaprojekti, mutta valmistui kuitenkin nopeammin, kuin olin ajatellut. Hyvillä mielin siis voi tämän pakettiin kääräistä :) Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Huh huh. Voi sitä onnellista kuka tämän huivin saa, taatusti paras joululahja ikinä<3 On kyllä ihan mielettömän kaunis huivi, tuota väriähän minä ihastelin moneen kertaan instassa. Eli voit kirjoittaa pakettiin: Hannalle:D:D Valtava työmäärä, mutta varmaan helpompi aloitella sitten uutta pitsineuletta kun on nyt jyvällä hommasta. Tätä menoa sinusta kehkeytyy oikea pitsineulemestari<3 Vink vink, ois ihana nähdä sun tekemät pitsineulekäsineet ja kuulla niihin vinkkejä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, katsotaan josko tulee lipsahdus pakettikorttia kirjoittaessa ;) Muistan kyllä sen pitsineulehansikas keskustelun. Jos joskus saan sellaiset tehtyä, niin lupaan, että vinkkaan niistä täälläkin. Kiitos sinulle <3

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥